9. lokakuuta 2020

Amerikkalaiset ja Trump

Valtavirtamediaa seuraamalla ei ymmärrä, miltä maailma näyttää amerikkalaisten silmissä. Asiaa ei paljon auta, vaikka Hesarin vaihtaisi New York Timesiin. Jonka verkkotilaaja olen. Näyttää, että lehtiala on kaikkialla alkanut luulla kuuluvansa opetusalaan. Sama progressiivinen opso joka paikassa.

Luulisi tämän avaavan markkinoita erilaisille analyysilaitoksille, joilla on tietoa ja näkemystä tavallista informaation kuluttajaa kiinnostavista asioista. Ilman että asiakas ujutetaan virtuaaliselle uudelleenkoulutusleirille.  

George Gallupin 1930-luvulla perustamalla ja nimeä kantavalla yhtiöllä on vuosikymmenten kokemus amerikkalaisten tuntojen mittaajana. Se on 1980-luvulta alkaen aina vaalien alla kysynyt äänestäjiltä, miten he tuntevat taloutensa kehittyneen kulloisenkin presidentin kaudella.

Vuoden 1984 vaalien alla, kun Ronald Reagan haki uudelle kaudelle (ja voitti kaikki osavaltiot Minnesotaa lukuun ottamatta), amerikkalaisista 44 % koki taloudellisen tilanteensa helpottuneen Reaganin ensimmäisen kauden aikana.

Vuoden 1992 vaalien alla vanhemman Bushin pyrkiessä jatkokaudelle, amerikkalaisista 38 % koki taloudellisen tilanteensa kohentuneen presidentin virkakaudella. George H.W. Bush jäikin yhden kauden presidentiksi.

Vuonna 1996 oli Bill Clintonin vuoro pyrkiä jatkokaudelle. Tällöin vastaavaa kyselyä ei tehty vaalien alla, mutta kylläkin tammikuussa samana vuonna. Tuolloin 50 % vastaajista arvioi taloudellisen tilanteensa kohentuneen Clintonin ensimmäisen kauden aikana.

George W Bush pyrki jatkokaudelle vuonna 2004 vaaleissa. Vaalien alla tehdyn kyselyn mukaan 47 % amerikkalaisista tunsi oman taloutensa helpottuneen presidentin ensimmäisen kauden aikana.

Barack Obaman uudelleenvalinnasta äänestettiin vuonna 2012. Ennen tuolloisia vaaleja Gallupin kyselyn mukaan 45 % vastaajista koki oman taloutensa kehittyneen myönteisesti Obaman ensimmäisen vaalikauden aikana.

No, entäs tällä kerralla? Trumpin tviitti paljastaa presidentin riemastuksen: 


Gallupin kyselyn tulos on juuri valmistunut ja 56 % teistä kertoo pärjäävänsä nyt keskellä pandemiaa paremmin kuin neljä vuotta sitten. Korkein mitattu tulos! Varsin hämmästyttävää!

Ja tosiaan, tulos on varsin hämmästyttävä. Varsinkin kun ottaa huomioon, että helmikuussa, jolloin Kiina-virus ei vielä ollut ehtinyt tarttua kuin muutamiin amerikkalaisiin, 61 % ilmoitti taloudellisen tilanteensa kohentuneen.

Yleisenä nyrkkisääntönä Yhdysvaltojen vaaleissa on pidetty, että kysymys on taloudesta. Siksi Joe Biden ja Kamala Harris yrittävät saada amerikkalaiset uskomaan, että itse asiassa näillä menee surkeasti.

Ja äänestäjät kokevatkin ristiriitaa suhteessa presidenttiinsä. Samaisen Gallup-yhtiön toisessa kyselyssä viime kuun loppupuolella ilmeni, että vain 44 % amerikkalaisista katsoo Trumpilla olevan presidentillisiä ominaisuuksia. Ei tosin taida Bidenillakaan ihan hurraamista olla, mutta sentään 49 % uskoi hänen presidentillisyyteensä.

Kun vastaajat sitten arvioivat ehdokkaiden näkemyksiä asiakysymyksissä niin käsitykset kääntyvät toisinpäin. Nyt 49 % hyväksyy Trumpin tavoitteet tulevalle kaudelle. Bidenin ohjelmaa kannattaa vain 46 % äänestäjistä.