11. maaliskuuta 2020

YLEn terävä kynä


YLE:n toimittaja Mika Hentunen uutisoi tänään, että Trumpin korona-elvytys paketti törmäsi tämän itsensä luomaan jakolinjaan. Mitähän jakolinjaa Hentunen mahtaa tarkoittaa ?

Demokraatteja pönkittävä amerikkalainen media, jonka viisauksia Hentunen ominaan jakelee, ilmoitti jo ennen vaaleja vastustavansa Trumpin valintaa. Samoihin aikoihin Obaman hallinnon alaiset valtion tiedusteluelimet alkoivat kerätä tiedustelutietoa Trumpista ja virittää mm. FISA-huijauksilla perusteita virkasyytteille siltä varalta, että Trump todella voittaisi vaalit.

Kun Trump ylen yllättävästi voitti vaalit, Yhdysvaltain Demokraattinen puolue piti vaalitulosta laittomana ja katsoi, että presidentti on erotettava millä tahansa keinoin. Myös kaikenlaiset asiantuntijat ja demokratian puolesta puhujat ympäri maailmaa –Martin Scheinin ja Martti Koskenniemi Suomessa – ilmoittivat että valittu presidentti tullaan pikaisesti erottamaan virastaan oikeuden päätöksellä.  

Alkoi Mueller-tutkinta ja valtava media-myllytys. Kun se ei tuottanut tulosta, käynnistivät demokraatit Adam Schiffin johdolla virkarikosoikeudenkäynnin ns. Ukraina-puhelusta. Tavoitteena oli käräjöidä mahdollisimman pitkään ja näkyvästi seuraaviin vaaleihin asti, mutta asiasta kehittyi täydellinen pannukakku. Republikaanien johtama Senaatti ei suostunut kutsumaan uusia todistajia kuultavakseen ja osoittautui, että Schiffillä ei ollutkaan niitä ”kiistattomia todisteita”, joiden verukkeella koko oikeuskäsittely oli aloitettu.

Demokraatit ovat tehneet kaikkensa Trumpin kampittamiseksi. Viimeisimmäksi toivoksi on nyt noussut koronavirus.

Demokraattien harmiksi Trump tosin älysi kieltää lennot Kiinasta ennen kuin kukaan muu näki asiassa mitään järkeä. Sen seurauksena tauti on edennyt USA:ssa hitaammin kuin esimerkiksi Euroopassa. Mutta jos kuolleita tulee tarpeeksi ja jos talous romahtaa riittävästi, Trump joutuu vaikeuksiin, toivovat demokraatit.

Mutta entäpä tämä YLEn terävä kynä, joka kirjoittaa Trumpin itsensä luomasta jakolinjasta. Tällä hän tarkoittanee ahdistusta, johon jatkuvasti ja lähes kaikessa onnistuva presidentti on demokraatit saattanut. Tämän ahdistuksen nimi on TDS eli Trump derangement syndrome. Oireyhtymä pahenee jokaisesta presidentin uudesta onnistumisesta, minkä vuoksi sellaiset on estettävä. Rahoituksen tukkiminen on demokraateille käypä parannuskeino.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti