18. lokakuuta 2020

Soppa a la YLE

 


YLEn sivulla on tänään pitkähkö tarina Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Muutamia huomioita kirjoituksesta.

Kirjoittajat eivät tiedä, että postiäänestäminen Yhdysvalloissa todellakin tarkoittaa, että äänioikeutettu saa kotiinsa kirjeen, jossa on äänestyslippu (eikä siis pelkkä tieto äänioikeudesta). Äänestyslipun hän täyttää kotonaan ja sulkee sen kirjekuoreen. Sitten hän kävelee lähimmälle postilaatikolle ja pudottaa kirjeen laatikkoon. Ja toivoo, että posti vie äänen ajoissa perille.

Toimittajat sen sijaan kirjoittavat: ”Trump viittaa siihen, että monet osavaltiot ovat koronan takia lähettäneet äänioikeuslipun rekisteröidyille äänestäjille valmiiksi, samalla tavalla kuin Suomessa on tehty vuosikymmenet. Myös monissa USA:n osavaltioissa on tehty näin kauan.”

Miten on yleensä mahdollista, että YLE kirjoittaa tällaista soopaa ?

xxx

Yksi ajatus, jota toimittajat ja ns. asiantuntijat toistelevat on, että ”Varsinainen vaalivilppi on tutkitusti Yhdysvalloissa äärimmäisen harvinaista”.

Merkillisiä asioita vaalien tiimoilla kuitenkin tapahtuu, ja yleensä ne ovat juuri republikaaneille epäsuotuisia. Esim.

Suomalaisten voi olla vaikea uskoa, kuinka epäselvä asia äänioikeus Yhdysvalloissa on. Yhdysvalloissa äänioikeus perustuu siihen, että henkilö on rekisteröitynyt äänestäjäksi. Ei siis riitä, että on täysivaltainen kansalainen. Jokaisen pitää itse rekisteröityä äänestäjäksi.

Pew Research Centerin mukaan äänestäjärekisterin tiedot ovat 24 miljoonan rekisteröinnin osalta virheellisiä tai kokonaan vääriä. Lisäksi melkein kolme miljoonaa henkilöä on rekisteröitynyt äänestäjäksi useammassa kuin yhdessä osavaltiossa. Näille kolmelle miljoonalle lähetetään siis useampi vaalilippu.

Joissakin osavaltioissa on mahdollista ns. ballot harvestering eli joku taho alkaa toimia postiäänten (=kirjeäänten) kokoajina ja välittäjinä vaalilautakunnalle. Tässä kohdassa tulee monenlaisia väärinkäytön mahdollisuuksia. Project Veritas julkaisi kaksi videota, joissa Ilhan Omarin ääntenkerääjä kertoo ostavansa ääniä Minnesotassa. Ostamansa ja maksamansa äänet ääntenkerääjä sitten välittää vaalilautakunnalle.

Yksi vuosia kiistelty aihe on ollut, täytyykö äänestäjän todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Trumpin mielestä on merkillistä, että vaalipaikalla äänestäjän ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttään. Demokraattien perustelu kuitenkin on, että mustien on usein vaikea hankkia henkilötodistusta. Mahtaakohan tämä ajattelu tulla joskus Suomessa käyttöön?

xxx

Kirjoituksen yksi taivastelun aihe on, että Trump ei suostu ennalta hyväksymään mahdollista häviötään. Demokraatit haluaisivat, että Trump spekuloisi omalla häviöllään. Mutta eihän Trump tietenkään sellaista tee vaalien alla. Päinvastoin hän ilmoittaa häviönsä olevan mahdoton. 

Tilanne muistuttaa vuoden 2016 vaaleja. Hillary vaati Trumpia sitoutumaan vaalituloksen kunnioittamiseen. Eikä tietenkään itse sitoutunut mihinkään.

Eivätkä Hillary tai demokraatit vieläkään ole hyväksyneet vuoden 2016 vaalitulosta. Mutta tällä kerralla Hillary vaatii Bidenilta, että tämä ei saa missään tapauksessa tunnustaa tappiota. Eikä Hillary suinkaan ole ainoa demokraatti, jonka mielestä vaalitappiota ei saa missään tapauksessa tunnustaa. Mutta sitähän ei suomalainen lehdenlukija tai television katselija tai YLEn verkkosivujen selaaja saa tietää.

xxx

Yksi tapa sivuuttaa Trumpin puheet vaalivilpistä on todeta, että vaalivilppejä esiintyy niin vähän, että niillä ei ole kymmenien miljoonien äänien vaaleissa mitään merkitystä. Kuitenkaan kymmenillä miljoonilla äänillä ei ole merkitystä vaa’ankieliosavaltioissa, joissa vaalit ratkaistaan. Kannattaa muistaa vuoden 2000 vaalit, joissa USA:n presidentti lopulta selvisi muutaman sadan äänen erolla.