Kaksi maalintekijää

Katselin eilen Trumpin ja Niinistön lehdistötilaisuuden verkosta. Washingtonin media oli kokoontunut Valkoiseen Taloon ja tilaisuuden luonteesta, vieraasta ja asiasta riippumatta alkoi se sama rumba, jota Trumpin lehdistösihteerit säännöllisesti pyörittivät parisen vuotta kunnes ilmeisesti ymmärsivät, että media ei todellakaan ole kiinnostunut kuulemaan. Tärkeämpää sille on luoda performanssi, joka itsessään valtaa uutissyklin. Jos lehdistösihteeri, presidentti tai muu hallinnon edustaja saadaan hermostumaan tai suorastaan suuttumaan, siitä saa skuupin.

Amerikkalaisen median toimintatapa on tuttu, eikä eiliseen sisältynyt yllätyksiä. Enemmän kiinnosti suomalaisten suoritukset tilaisuudessa. Heitä oli kaksi, ja kumpikin potki palloa lähinnä omaan maaliin.

Niinistön hyypiömäinen olemus näytti kyllä kaikkea muuta kuin maailman onnellisimman kansan presidentiltä. Piilohyökkäävä demokratia-puhe oli pikkunäppärää kikkailua. Twitter paljasti, että sillä sai muutaman suvaitsevaisen irtopisteen, mutta niistä pisteistä voi joutua maksamaan. Vaikka media kovasti yrittää kuvata Trumpia typeryksenä, on siitä lähtevä Suomen presidentti varmasti typerämpi. Kun Trump näyttää haluavan olla hyvää pataa meidän kanssamme, Niinistö saisi mieluummin näyttää tyytyväiseltä kuin nenäkkäältä.

Lehdistötilaisuus oli Mari Karppisen suuri hetki. Hänellä oli muutama sekunti aikaa olla oikein nokkela. Häntä kuunnellessani ymmärsin, että asenteena toimittajuus on suunnilleen kuin käsityöläisyys. Käsityöläisetkään eivät usein saa palkkiota asiakkailtaan, jotka vain harvoin suostuvat maksamaan käsityötuotteista työtä vastaavan hinnan. Sen sijaan käsityöläistä palkitsee muiden käsityöläisten antama ammattitaitoon liittyvä arvostus. Karppisen pikkunokkela näpäytys Trumpille aikaansai sen verran hyväksyvän reaktion amerikkalaisissa kollegoissa, että sillä hyväksynnällä Mari varmasti jaksaa pitkälle syksyn pimeyteen.  

BoJoko tyhmä?

Onko Boris Johnson tyhmä? Kysymys varmaankin heräsi monelle mieleen, kun mediassa tänä aamuna uutisoitiin Boris Johnsonin tajunneen vasta eilen Jean-Claude Junckerilta, mitä ongelmia Pohjois-Irlannin rajakysymysten ratkaisu käytännössä tarkoittaa. BoJo oli uutisen mukaan suorastaan lysähtänyt oivalluksen edessä.

Ensin uutisen lähteeksi ilmoitettiin Financial Times – ikään kuin englantilaiset itse olisivat keksineet asian – mutta myöhemmin lähde täsmentyi tarkemmin määrittämättömiksi EU-lähteiksi.  

Tietenkään BoJo ei ole tyhmä. Mutta Brexit-vastaiseen rintamaan asettunut media haluaa antaa lukijoilleen, katsojilleen jne väärän mielikuvan siitä, miksi Englannin konservatiivinen puolue on linjannut niin kuin on.

Mitä esimerkiksi luulisitte, että Kokoomuksen puoluekokouksessa tapahtuisi, jos mielipidetiedustelut yhtäkkiä osoittaisivat, että 72 prosenttia puolueen äänestäjistä kannattaisi Suomen eroa Unionista? Tuo osuus Englannin konservatiivisen puolueen kannattajista äänesti EU:n parlamenttivaaleissa Brexit Partya. Eli muutamassa viikossa esiin polkaistua puoluetta, jonka ainoa tavoite on saada sopimukseton ero Euroopan Unionista.

Miksi sitten Irlannin Tasavallan ja Pohjois-Irlannin välinen raja yleensä vaatii erityisjärjestelyjä? Miksei sitä Brexitin jälkeen vain yksinkertaisesti suljeta niin kuin kaikki muutkin rajat?

Tässä tullaan EU:n kädessä olevaan neuvotteluvalttiin.

Varsinkin jos Brexit toteutuu äkkierona, se saattaa johtaa Pohjois-Irlannissa sellaiseen keskushallinnon vallankäyttöön, joka aktivoi jyrkän linjan tasavaltalaiset. Jo tälläkin hetkellä alueen puolueiden yhteistoiminta on ollut halvaantuneena kaksi vuotta. Mikäli Brexitin toteutuessa aluehallinto puuttuu, joutuu Lontoo pakostakin käyttämään valtaansa alueella. Ja sehän jo saattaa olla riittävä alkusoitto terrorismin paluulle.

Oudolla tavalla identiteettipolitiikasta ja etnonationalismista on tullut EU:n Brexit-valtti!

Kaksi vuotta media on uutisoinut tyyliin ”kyllä britit nyt katuvat” ja ”jos vielä voisi äänestää uudestaan” niin kyllä Brexit peruttaisiin. Tämä on tietysti loogista jatkoa sille rummutukselle, jonka mukaan britit valitsivat EU-eron vain sikäläisen median harhauttamana: jos olisi annettu oikeanlaista tietoa, tuloskin olisi ollut toinen.

Kun muistaa suomalaisen median salaliittoa omassa EU-kansanäänestyksessämme, ei sen asiantuntemusta oikeanlaisen tiedon levittämisessä voi tietenkään epäillä.

Brittien katumisesta ei kuitenkaan ole merkkejä näkyvissä. Siksi Boris Johnson saattoi suorastaan anella, että parlamentti antaisi järjestää uudet vaalit ennen erosopimuksen nykyisen määräajan päättymistä eli lokakuun loppua. Silloinhan kansa saisi antaa kantansa sopimuksettomaan Brexitiin.

Oppositio ei tietenkään voinut sallia sellaisia vaaleja. Jeremy Corbyn tiesi häviävänsä, jos vaalit järjestettäisiin. Samalla sopimukseton Brexit olisi saanut demokraattisen vahvistuksen. Jeremy Corbynille vaalit olisivat olleet täystyrmäys.

Euroopan Unionin tavoite brittien lähtiessä on tehdä erosta niin vaikea kuin mahdollista. Komissio on valmis maksamaan isonkin hinnan sopimuksettomasta Brexitistä. Sillä tavalla se osoittaa, kuinka surkea on ´pettäjän tie´. Samalla se alleviivaa vahvalla pensselillä ajatustaan demokratiasta lähinnä mielipiteisiin vaikuttamisena, ei niinkään mielipiteen kysymisenä.

BoJon lysähtäminen on mensevikkien päiväuni.

Sekavuusoireyhtymä

Muistatteko kaksi ja puoli vuotta sitten, kun Trump oli juuri valittu presidentiksi ja kynnelle kykenevät tahot tiesivät mitä tuleman piti. Suomalaiset oikeusoppineet Martin Scheinin ja Martti Koskenniemi tiesivät jopa, että vastavalittu presidentti tullaan erottamaan oikeuden päätöksellä ennen hänen ensimmäisen virkavuotensa päättymistä. Talousnobelisti Paul Krugman taas tiesi, että presidentin valinta romahduttaa maailman pörssikurssit lopullisesti. Siis lopullisesti. Ja aivan itsestään selvää oli kaikille, että Trumpin on täysin mahdotonta lunastaa demagogisia lupauksiaan työpaikkojen lisäämisestä. 

Tänään Rasmussen Reportissa Stephen Moore kertoo käyneensä San Franciscossa puhumassa hyvin varakkaiden sijoittajien tapaamisessa. Ihmiset kyselivät huolissaan, onko laskukausi jo tulossa. Moore kertoo vastanneensa, että ”vielä vuonna 2020 laskusuhdanne ei ole näköpiirissä. Ja jos Kiinan kanssa saadaan kauppasopimus, siinä tapauksessa talous lähtee jyrkkään nousuun”.

Kuulijakunnan reaktiot olivat hämmentäneet Moorea. Monet olivat kurtistaneet kulmiaan ja joku nainen yleisöstä oli alkanut huutaa: ”Minä haluan laskusuhdanteen. Muuten emme pääse eroon Trumpista”. Moore kertoi kysyneensä naiselta mahdollisimman sovittelevasti, tahtooko tämä siis miljoonien ihmisten menettävän työpaikkansa. Nainen oli pilkannut kysymystä. Moore sanoi ajatelleensa, että maanjäristysherkkyydestään tunnetusta San Franciscosta on tullut myös Trump-sekavuusoireyhtymän episentrumi.

Mooren kuvaaman naisen tai yleisön asenne ei liene mitenkään ainutlaatuinen Yhdysvalloissa. Suosittu koomikko Bill Maher esimerkiksi on useamman kerran ohjelmissaan toivonut talouden alamäkeä, koska se hänestä on ”ainoa toivo päästä Trumpista”. Hän on toistuvasti keskustellut vierailijoidensa kanssa keinoista, joiden avulla presidentti saataisiin vaihtoon. Muellerin raportin julkaisemisen jälkeen tunnelmat näyttävät hiipuneen epätoivoisiksi.

Rasmussen Reportissa uutisoitiin myös kyselystä, jossa yleisö vastasi suhtautumisestaan median luotettavuuteen. Kyselyn mukaan amerikkalaisista vain 32 % pitää tiedotusvälineiden poliittista uutisointia luotettavana. Yli puolet eli 54 % ei luota uutismediaan ja 14 % ei ota kantaa puoleen tai toiseen.

Kysymys tiedotusvälineiden luotettavuudesta on tullut ajankohtaiseksi Suomessakin. Olli Pusan blogi tänään oli valaiseva ja siitä ohessa vain yksi pieni huomio:

 ”Entä sitten Brasilian sademetsien palot? Todellisuudessa Amazoniassa ei pala metsät vaan kyse on maatalousmaan kulottamisesta. Se on tehtävä tähän aikaan vuodesta, koska pian sateet tekevät sen mahdottomaksi. Nasan raporttien mukaan palojen määrä on normaali ja alle 15 viime vuoden keskiarvon. Pientä vuosittaista vaihtelua toki on, tänä vuonna hieman enemmän kuin viime vuonna.”

On siis kysyttävä, miten median mielestä kulottaminen eroaa Bolsanaron Brasiliassa verrattuna Lulan Brasiliaan? Jokin erohan niissä on, sillä ei Lulan aikana otsikoissa puhuttu maailman palavista keuhkoista.

Sitä paitsi. Samanlaisia paloja kuin Brasiliassa on samoilla leveysasteilla myös Afrikassa ja Aasiassa. Ilmeisesti nämäkin ovat vaarattomia maapallon hapentuotannolle. Ainakin niin kauan kuin niissä ei valita johtajaksi ketään Trumpin kaveria.

Lontoo ei rauhoitu

Eilen uutisoitiin maailmalla arvovaltaisen Onward –ajatuspajan kyselytutkimusta. Sen mukaan Yhdistyneessä Kuningaskunnassa on käynnissä hämmästyttävä asenneilmapiirin muutos. Koko sodanjälkeisen ajan britit ovat vannoneet liberalismin nimeen, mutta nyt ylimmäksi arvoksi näyttää nousseen yhteenkuuluminen, yhteisöllisyys: vapauden sijasta korostetaan turvallisuutta. Autoritaarisuutta ei enää pelätä, sitä on alettu jopa toivoa. Näin on kaikissa ikäryhmissä.

Nuorten äänestäjien parissa autoritaarisuuden kutsu on voimakkainta. Äänestäjistä ikävälillä 25 – 34 –vuotta 36% kannattaa ajatusta sotilashallinnosta ja 66% yleensä vahvoja johtajia, ”joiden ei tarvitsisi vaivata päätään parlamentin takia”. Lisäksi 26% ikäluokan äänestäjistä katsoi, että demokratia on huono käytäntö johtaa maata.

Vanhemmat ikäpolvet ovat kuitenkin demokratian kannalla. Yli 75-vuotiaista vain 3% piti demokratiaa huonona järjestelmänä. Ikäluokassa 65-74 –vuotiaat vain joka kymmenes kannatti sotilasvaltaa. Vahvaa johtajaa tässä ikäluokassa kaipasi 48% vastaajista.

Boris Johnsonin kannalta tulokset ovat varmasti kiinnostavia. Nythän kiistellään siitä, voiko Johnson – joka on väläytellyt parlamentin sulkemistakin - jatkaa pääministerinä vaikka häviäisi alahuoneen luottamusäänestyksen.

Muita tutkimuksen tuloksia:

• 71% äänestäjistä uskoo, että kaupunkeihin muutto on huonontanut yhteiskuntaa
• 61% äänestäjistä uskoo, että teknologian kehitys on huonontanut sekä palkkoja että töitä
• 59% äänestäjistä uskoo, että maahanmuutolla on ollut negatiivinen vaikutus talouteen
• 2/3  äänestäjistä katsoo, yliopisto-opiskelijoiden määrän kasvulla  teknillisten alojen opiskelun kustannuksella on ollut huono asia yhteiskunnan kannalta

Will Tanner –Theresa Mayn entinen neuvonantaja, joka esitteli tutkimuksen tuloksia yhdessä lordi James O´Shaughnessyn kanssa – sanoi, että pääministerin täytyy ohjata puolue pois vapauden ”pakkomielteestä” ja suunnata kohti ”yhteenkuulumista”, jos haluaa enemmistön seuraavaan parlamenttiin.

https://www.ukonward.com/thepoliticsofbelonging/

HS poliittisesti korrektina, 2

”Baltimore on rottia kuhiseva sekasotku", tokaisi presidentti Trump pari päivää sitten, hermostuttuaan baltimorelaisen kongressimiehen Elijah Cummingsin kritiikkiin siirtolaisten oloista Yhdysvaltain etelärajalla. Käynnistyi globaali kohu, jonka tarkoituksena oli taas kerran vahvistaa kuvaa rasistisesta presidentistä.

Tapahtuma noudattaa joka kerta kutakuinkin samaa kaavaa. Trump ensin sanoo jotain, joka jollakin perusteella tuomitaan rasistiseksi. Seuraavaksi demokraatti-poliitikot antavat lausuntoja medialle ja tuomitsevat presidentin rasismista. Tällä kerralla aloitteen otti puhemies Pelosi, jonka mukaan Trumpin puhe Baltimoresta oli rasismia, koska "Baltimoren väestöstä yli 60 prosenttia on afroamerikkalaisia." Pelosin rinnalle asettui muita demokraattisia poliitikkoja lausuntoineen. Kaikki paheksuivat presidenttiä.

Sen jälkeen media toistelee lausuntoja, haastattelee lisää politiikkoja. Ja jos tapaavat presidentin jossakin, pyytävät häntä kommentoimaan kommentointia.

Tässä vaiheessa asia alkaakin olla jo niin iso uutinen, että ”luotettava media” höristelee korviaan kaikkialla maailmassa. Suomessa otsikoidaan viileästi ”presidentti Trump on saanut niskaansa rasismisyytöksiä”. Ajatusta on toisteltu niin kauan ja usein, että keskiverto lukija on ehdollistettu ahdistumaan heti, kun otsikossa lukee Trump.

Puhemies Pelosin 60 % raja herättää kuitenkin kysymyksiä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Saako kaupunkeja arvostella vain, jos on samanvärinen asukkaiden enemmistön kanssa?

J a mitähän puhemies Pelosi itse ajattelee Baltimoresta. Ilmeisesti ainakin sen, että hänellä latinana ei ole oikeutta olla asiasta mitään mieltä. Mikä onkin Pelosin kannalta hyvä.

Sillä jos hän joutuisi tunnustamaan presidentin olevan oikeassa, hän samalla joutuisi tunnustamaan ilmiön, josta Trump puhui koko vaalikampanjan ajan. 

Nimittäin niistä romahduspisteessä olevista suurkaupungeista, joissa demokraatit ovat olleet vallassa viimeiset sata vuotta. Kaupungeista, joiden asukkaille tulevaisuudella ei näytä olevan mitään hyvää annettavana. Sellaiset kaupungit täyttyvät köyhistä, toivottomista ihmisistä. Aloitekykyiset äänestivät jo jaloillaan, lähtivät pois. Jäljelle jääneillä ei ole vaihtoehtoja. Siksi Trump kampanjassaan kyseli mustilta, mitä teillä on hävittävänä?             

                              

Uudessa tviitissään Trump kysyy:

Suomalaisesta näkökulmasta voi olla kiinnostavaa vertailla esimerkiksi henkirikosten määrällä Helsinkiä ja Baltimorea. Helsinkihän on melkein yhtä suuri kaupunki kuin Baltimore, jonka väkiluku on vain noin 30 000 asukasta suurempi.

Henkirikoksia Helsingissä tapahtui vuosina 2000 – 2015 yhteensä 147 kappaletta. Samalla aikavälillä Baltimoressa henkirikoksia tehtiin 3 779 kappaletta.

Pelosin mukaan Baltimorea ei saa sanoa rottia kuhisevaksi sekasotkuksi, koska kaupungin väkiluvusta on mustia jotain 60 prosenttia. Sekasotkusta puhuminen vihjaa Pelosin mukaan, että se on jotenkin asukkaiden eli mustan enemmistön vika tai ominaisuus.

Trump ei tietysti väitä kaupungin ongelmien johtuvan ihonväristä. Hän ei ole koskaan väittänyt, että mustat eivät osaisi hoitaa asioitaan. Sen sijaan hän sanoo, että demokraatit eivät osaa hoitaa asioita suurkaupungeissa. Hän kysyykin suoraan poliitikoilta mihin rahat on käytetty. 

Mutta ei Pelosikaan aina ole vetänyt hernettä nenään Baltimoren arvostelemisesta. Vuonna 2015 Bernie Sanders oli kaupungissa ja lateli suunnilleen vastaavaa tekstiä kuin Trump nyt. Hän muun muassa ilmoitti, että kaupunki näyttääkin kuin joku kolmannen maailman kaupunki. Ja Baltimoren köyhyys, hän sanoi, tuo mieleen Pohjois-Koreaan. 

Mustien osuudessa ei Sandersin lausuntojen jälkeen ole tapahtunut muutosta. Mutta ei häntä siitä huolimatta kukaan rasismista syyttänyt. Media tuntee vastuunsa!

HS poliittisesti korrektina, 1

Eilisessä HS:ssä oli laaja artikkeli Minnesotan somaleista. Sitä lukiessa tuli mieleeni, että joskus poliittisesti korrekti kirjoitus voi olla kaikkine virheineenkin riemastuttava. Ainakin itse hyrskin, kun sain lukea, että somalien suurin ongelma länsimaissa on hyvinvointiyhteiskunta. Mutta kiitos Allahille, Amerikassa vitsauksesta ollaan suurin piirtein turvassa.

Muuankin Mohamed kertoi viettäneensä aikaa Tanskassa sukulaisissa ja päivitteli, miten Euroopassa ”asiat vain ojennetaan käteen”.  Sellainen on turmiollista myönsi myös Somali Action Alliance –järjestön johtaja, jonka mielestä ”hyvinvointivaltio viivästyttää kaikkea”.

Pahiten Euroopassa viivästyy kotoutuminen. Minnesotassa asia hoituu rivakasti kolmessa kuukaudessa, heti maahantulon jälkeen.  Sen jälkeen opintoja jatketaan puistonpenkillä, jossa naapureilta saa tietoa sopivista työpaikoista ja koulutuksista.

Tietysti tulee mieleen kysyä, miksi kaikista paikoista juuri Minnesotaan on syntynyt maailman suurin Somalian ulkopuolinen somalikeskittymä. Joku selityshän täytyy olla, että Afrikan sarven heimolaiset vaeltavat toiselle puolen maapalloa olosuhteisiin, joihin he ovat mahdollisimman huonosti tottuneet.

Yksi selitys kuitenkin varmasti on, että Yhdysvalloissa juuri Minnesota muistuttaa eniten ns. hyvinvointiyhteiskuntaa. Osavaltioon on luotu palvelujärjestelmä, joka soveltuu somaleille kuin nenä päähän.  Varsinkin somalinaiset työllistyvät hoivajärjestelmään, usein perustamalla oman päivähoitopalvelua tuottavan yrityksen. Tämä on mahdollista, koska koulutusvaatimuksia alalle ei ole.

Joustava järjestelmä nojaa valtion tukeen. Yrittäjä ilmoittaa yksinkertaisella älypuhelinsovelluksella viranomaiselle hoidossa olleet lapset. Tietojen perusteella rahat maksetaan yrittäjän pankkitilille. Päivähoitopalvelujen tuottajien ilmoittamia tietoja ei ilmeisesti tarkasta kukaan.

Näin asiat sujuivat kunnes viranomaisille alkoi tippua epäilyjä massamittaisesta huijauksesta. Enimmillään epäiltiin, että kateissa on sata miljoonaa dollaria. Lisäksi tiedotusvälineissä alettiin puhua, että kyseiset sata miljoonaa olisivat päätyneet Al-Qaidalle.

Tiedusteluelimet alkoivat tutkia rahan kulkeutumista. Lopulta hurjimpia epäilyjä pidettiin liioitteluna. Silti verorahoja oli huijattu miljoonia. Tarkkaa tietoa miljoonien lukumäärästä ei kuitenkaan ole.

Tosin varhaiskasvatuksen asiantuntijat ovat kuulema sitä mieltä, että puheena oleva päivähoito on kauttaaltaan niin ala-arvoista, että jokaista siitä maksettua dollaria voidaan pitää huijattuna.

  

Trump kymmenen vuotta myöhässä

Talouselämä-lehdessä esitellään Brysselin Vapaan yliopiston professorin Jonathan Hoslagin uusi kirja The Silk Road Trap. Hoslagin mukaan Kiina on 20 vuoden aikana aiheuttanut Euroopalle 1 400 miljardin tappiot politiikallaan, jonka seurauksena valtavat kauppavajeet ovat syntyneet. Hän sanoo, että suunnan muuttamiseksi EU:n ylijäämämaiden Saksan ja Hollannin olisi ymmärrettävä, että niiden tulevaisuus riippuu enemmän unionin heikoimmista alijäämämaista kuin Kiinasta.

Ylijäämämaiden olisi Hoslagin mukaan lakattava ajamasta kansallista etuaan kahdenvälisten Kiina-suhteiden avulla. Sama koskee alijäämämaita. Tilanteen voisi korjata, jos unioni muodostaisi yhteisríntaman yksittäisten jäsenmaiden sooloilun sijasta. Mutta onnistuuko unioni korjaamaan tilanteen yhteistyöllä, sitä Hoslag ei usko. Eurooppa-aate tuskin voittaa kansallista etua ja yksityistä voittomotiivia.

Euroopassa kuuluu kaikissa käänteissä haukkua presidentti Trumpin kauppapoliittiset tavoitteet. Silti täälläkin on alettu tuoda esille tietoja ja tyytymättömyyttä kiinalaisten umpinationalistista kauppapolitiikkaa kohtaan. Maallikkotarkkailijan näkökulmasta näyttääkin selvältä, että Trump ilmestyi estraadille pahasti myöhässä. Hänet olisi tarvittu presidentiksi jo paljon aikaisemmin. Ihan niin kuin hän itsekin jatkuvasti eri yhteyksissä toistaa: ”jonkun olisi pitänyt tehdä asioille jotain jo kauan sitten”.

Barr on puhunut

Kun Donald Trump ilmoitti pyrkivänsä Yhdysvaltojen presidentiksi, asiantuntijat sanoivat, että hän on hullu.

Kun presidentti Trump ilmoitti uskovansa, että Trump Toweria on vakoiltu, asiantuntijat sanoivat, että hän on hullu.

Kun presidentti Trump kiisti vehkeilleensä venäläisten kanssa, asiantuntijat sanoivat, että hän hullu.

Kun Barr on nyt puhunut, jään odottamaan, mitä asiantuntijat sanovat.

Vaaliteema tarjolla

Viime aikoina olen useassa yhteydessä törmännyt viittauksiin Uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoituksiin palkattomasta työstä. Eilen 15.3. hän näyttää palanneen aiheeseen blogissaan otsikolla Puuttuva vaaliteema. Hänen huomionsa keskipisteessä ovat erityisesti kuntouttavassa työtoiminnassa olevat, mutta samoin hän paheksuu kaikenlaista palkattomasti teetettävää työtä:  ”Yhteistä näille kaikille on, että työstä ei makseta palkkaa. Opintoihin kuuluvasta työharjoittelusta ei makseta mitään, ja työttömät tekevät työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella.”

En ole ihan varma, miksi Timonen asiaa paheksuu. Onko hän huolissaan työttömien ahdingosta? Vai onko asialla toveri, jota harmittaa hallituksen saavutukset työllistämisessä? Ainakin hän korostaa, että ”…palkatonta työtä tekee joka vuosi lähes puoli miljoonaa ihmistä. Sitä tehdään monella nimellä. On työkokeilua, työharjoittelua, työnäytettä ja kuntouttavaa työtoimintaa. Opiskelijat tekevät opintoihin liittyvää harjoittelua palkatta, yritykset järjestävät rekrytointikoulutusta ja kunnat kuntouttavaa työtoimintaa…” 

Itsekin olen asiaa paljon ajatellut. Muinoin työtehtäviini kuului auttaa opiskelijoita löytämään työharjoittelupaikkoja – nykyään puhuttaisiin työssäoppimispaikoista. Alussa ihmetytti, että monet yritykset eivät suostuneet edes harkitsemaan ”ilmaisen työntekijän” ottamista harjoitteluun. Selittivät, että harjoittelijan opastamisen vaatima aika maksaa yrityksen kannalta liikaa. Olipa jossain vaiheessa tilanteita, että joihinkin terveydenhuollon ammatteihin opiskelevien osalta oppilaitoksen oli maksettava esimerkiksi sairaalalle riihikuivaa siitä hyvästä, että suostuivat ottamaan harjoittelijan.

Mutta puolen miljoonan palkatonta työtä tekevän joukko on tosiaan iso. Niinpä Timosen mukaan eduskuntavaaleissa ehdokkailta ”kannattaisi kysyä palkattomasta työstä”. ”Jos joku sanoo palkattoman työn olevan työllistämistä, niin hän ei ymmärrä asiasta mitään”, jatkaa Timonen edelleen.

Timosen kirjoituksen perusteella ei käy ilmi, mitä asiasta varsinaisesti pitäisi ymmärtää. Paitsi ehkä se, että kuntouttavan työn yhteydessä hänen mielestään rikotaan lakia. Silti Timonenkaan tuskin väittäisi, että kuntouttavan työn kategoria on keksitty sitä varten, että varta vasten päästäisiin lakia rikkomaan. Mistä siis on kysymys?

Vastaamatta varsinaisesti herättämäänsä kysymykseen Timonen ilmoittaa olevansa ”… niin vanhanaikainen, että mielestäni työstä pitää maksaa TES:n mukaista palkkaa.” Ja hän jatkaa: ” Jos jostain työstä sitä ei kannata maksaa, niin se työ joutaa jäädä tekemättä. Kysykää mitä eduskuntaan pyrkivät ajattelevat asiasta…”

Tämä lopputulema on ällistyttävä. Vaatiiko Timonen palkatonta työtä tekevien lähettämistä kotiin? Vai vaatiiko hän TES:n mukaisen palkan maksamista kaikille, vaikka työ ei tuottaisi palkkaansa.

Me elämme kapitalismissa ja kapitalismi kyllä ratkaisisi työttömyysongelman, jos sen annettaisiin se ratkaista. Mutta koska yleisesti olemme sitä mieltä, että kapitalismia on säänneltävä, meillä on mm. TES-järjestelmä estämässä kohtuuttoman matalina pidettyjen palkkojen maksamista. Sen hintana on sitten työttömät, jotka eivät löydä työpaikkaa edes työvoimapulan aikana sen vuoksi, että eivät pysty työpanoksellaan tuottamaan palkkansa arvoa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä vaalikentillä käyskentelevät kansanedustajaehdokkaat vastailevat, mikäli törmäävät Timosen inspiroimiin kyselijöihin. Itse, jos olisin ehdokkaana, vaatisin ilman muuta kaikille TES:n mukaisia palkkoja – vähintään. Vastaus olisi tavallaan ihan järjetön. Mutta eipähän kukaan pääsisi sanomaan, ettei ehdokas ymmärrä asiasta mitään.

Xi, Xu ja hyökkäyspuhe

Eilen uutisoitiin Kiinan johtajan Xi Jinpingin puhe tilaisuudessa, jossa juhlittiin 40 vuotta sitten laadittua asiakirjaa Kiinan ja Taiwanin välillä. Taiwan News raportoi viime viikkoina ja kuukausina laajemminkin asian ympärillä Kiinassa käytyä keskustelua. Sotilaallisten ratkaisujen julkinen vaatiminen voi yllättää länsimaista yleisöä. Kiinan maabrändihän on nykyisin rauhanomainen, rakentava ja vastapaino kaikelle sille, mitä Donald Trumpin katsotaan edustavan.

Xi Jinping

Taiwan on saari pohjoisella Etelä-Kiinan merellä. Kiinan Tasavallan hallitus pakeni saarelle vuonna 1949. Siitä lähtien Taiwan on käytännössä ollut itsenäinen valtio, joka Kiinan kansantasavallan tavoin katsoo edustavansa koko Kiinaa. Molemmat Kiinat ovat yhtä mieltä siitä, että on vain yksi Kiina. Eri mieltä ollaan siitä, kumman maan hallitusta on pidettävä Kiinan hallituksena.

Kiina kuitenkin näkee Taiwanin kapinoivana maakuntanaan ja vaatii sen liittämistä alaisuuteensa. Xi eilisten lehtikirjoitusten mukaan sanoi: ”Emme lupaa luopua sotilaallisen voiman käytöstä vaan pidämme mahdollisuuden käyttää kaikkia keinoja”. Xi myös mainosti maiden välisten suhteiden ratkaisemista ”Yksi maa, kaksi järjestelmää”- mallilla, jota noudatettiin Hong Kongin liittämisessä Manner-Kiinaan.

Kiina kiistelee naapuriensa kanssa myös Etelä-Kiinan meren asumattomista saarista ja riutoista. Se väittää niitä omikseen ja on rakentanut niille sekä siviili- että sotilasinfrastruktraa. Vaikka muutkin maat väittävät saaria omikseen, kiinalaisiahan se ei haittaa. Välittämättä muiden vastalauseista Kiina uhmaa myös amerikkalaisten FONOP purjehduksia. FONOP tarkoittaa Yhdysvaltain laivaston ohjelmaa käydä näyttämässä lippua kansainvälisillä vesillä ja muistuttaa kiinalaisia, etteivät nämä voi omin päin muuttaa merenkulun sääntöjä.

Dai Xu

Marraskuussa Taiwanin parlamenttivaalien jälkeen Yhdysvallat toteutti FONOP purjehduksen Taiwanin salmen läpi. Peking reagoi asiaan. Joulukuussa se järjesti hallituksen ja sotilasjohdon kokouksen Etelä-Kiinan meren tilanteesta.

Kontra-amiraali Dai Xu esitti, että ”jos amerikkalainen sota-alus tuodaan uudelleen Kiinan vesille, niin ehdotan, että sitä vastaan lähetetään kaksi alusta, toinen pysäyttämään se ja toinen tuhoamaan se.”

Amiraali sanoi myös ihmettelevänsä, miksi kiinalaiset ovat arkoja käyttämään asevoimaa amerikkalaisten FONOP-toimintaa vastaan. Hänen mukaansa välikohtaukset olisivat suorastaan toivottavia:

”Sellaiset vain kiihdyttäisivät Taiwanin yhdistämistä Kiinaan … Pitää valmistautua ja odottaa sopivaa tilaisuutta. Kun strateginen mahdollisuus syntyy, meidän pitää olla valmiita kaappaamaan Taiwan.”

Käärme paratiisissa

Trumpin ohella Obaman ulkoministerillä 2013-2017 John Kerryllä on käynnissä taistelu muurista. Kerryn muuri ei kuitenkaan sijaitse Yhdysvaltojen etelärajalla vaan Ranskan niin kutsutulla Emerald-rannikolla Saint-Briac-sur-Merissä.

Kerryn isoisä James Forbes osti vuonna 1928 Essartin linnan Sain-Briacista. Maailmansodan aikaan saksalaiset pakko-ottivat linnan käyttöönsä ja lopulta tuhosivat sen. Sodan jälkeen tilalle rakennettiin huvila. Vuosikymmenten varrella Saint-Briacista kehittyi upea, rikkaiden suosima pikkukaupunki.

John Kerry puhuu ranskaa ja käy tilalla säännöllisesti. Samalla hän usein vierailee alueella asuvien sukulaistensa luona. Viimeksi suku kokoontui heinäkuussa juhlimaan tilan suvulle kuulumisen 90. vuotta.

Paratiisiin on kuitenkin luikerrellut käärme. Käärmeen nimi on ”right to roam” eli laki, joka etäisesti muistuttaa Suomen jokamiehen oikeutta. Sen mukaan kaikilla on oikeus kuljeskella Ranskan rannikoiden rantaviivoilla. Tällaista harhailu-oikeutta Emerald-rannikon huvilanomistajat eivät voi ymmärtää.

Niinpä he, Kerryn perhe etunenässä, ovat käynnistäneet oikeustaistelun estääkseen lakia toteutumasta omilla rannoillaan. Oikeutta on käyty vuosikymmeniä ja koko tämän ajan huvilanomistajat ovat eristäneet rantansa muureilla.  Muualla Ille-et-Vilaine departementessa oikeutta kuljeskeluun ei ole kyseenalaistettu.

Auguste Senghor – Senegalin ensimmäisen presidentin veljenpoika – sanoo, että Saint-Briacissa on enemmän äänestäjiä kuin asukkaita, minkä vuoksi alueen kakkosasunnon omistajat määräävät pelisäännöt. Senghor toimi Saint-Briacin edellisenä pormestarina ja ajoi kuljeskelukieltoa tarmokkaasti.

Senghorin edeltäjä Brice Lalonde, joka samalla on John Kerryn serkku ja lapsuuden ystävä, oli vielä seuraajaansakin tarmokkaampi kuljeskelun kieltäjä. AFP:lle Lalonde kertoi, että ”polku vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin, koska muuria rikotaan ja yksityisyyttä häiritään”. Lalonde sanoi myös, että perhe on huolissaan ”terroriuhasta Essartissa” mikäli kulkijoiden lakisääteinen liikkumisoikeus sallitaan. Hänen mukaansa  ”poliittisesti aktiivinen perhe on helppo maalittaa”.

Oikeudenkäynnin jatkuessa vaeltajat käyvät omaa taisteluaan yrittämällä murentaa muureja. Kuvernementin meri- ja ranta-alueista vastaavan valtion viraston apulaisjohtaja puolestaan vakuuttaa, että asiassa edetään ”metodologisesti ja päättäväisesti”.

John Kerry on ilmoittanut harkitsevansa asettumista ehdolle vuoden 2020 vaaleissa. Onko kuitenkin niin, että muurinrakentajat eivät ole suosiossa Demokrattissa puolueessa. Ainakaan sijoitus mielipidemittauksissa ei tähän asti lupaa menestystä.

Lähteitä:

Hikers clash with John Kerry's family on French Emerald Coast

John Kerry's Family Fights to Keep Peasants Away from Ancestral French Villa,Claiming Terror Threat